IFRS® Tilinpäätösraportointi* valokeilassa: Tuulee vai eikö tuule, siinäkö pulma?
Mikä ihmeen IFRS®? -blogisarjan kahdennessatoista osassa Juulia Malmelin pohtii sitä, miten luonnosta riippuvaisiin energialähteisiin pitäisi suhtautua IFRS-tilinpäätösstandardien näkökulmasta.
Mikä ihmeen IFRS®? -blogisarjan kahdennessatoista osassa Juulia Malmelin pohtii sitä, miten luonnosta riippuvaisiin energialähteisiin pitäisi suhtautua IFRS-tilinpäätösstandardien näkökulmasta.
Tuuli- tai aurinkovoiman kaltaisten energialähteiden käyttö on yleistynyt nopeasti yritysten pyrkiessä vähentämään hiilidioksidipäästöjään ja saavuttamaan kestävyystavoitteensa. Aurinko ei tunnetusti paista tilauksesta eikä tuulta voi säätää kaukosäätimellä, vaan on täysin luonnon armoilla, tuotetaanko tällaisista energialähteistä sähköä ja kuinka paljon.
Sähkö on myös ainutlaatuinen hyödyke siksi, että sitä ei voida taloudellisesti varastoida suurissa määrin, ja useilla markkinoilla toimijat liittyvät sähköverkkoon sen sijaan, että ne ostaisivat energiansa suoraan tietyltä sähköntuottajalta. Sähkön ostaminen sähköverkon kautta tarkoittaa, että luonnonvoimilla tuotettu, niin kutsuttu ”vihreä” sähkö sekoittuu tavanomaiseen ”harmaaseen” sähköön, eikä lopullisella verkosta ostetulla sähköllä ole erotettavissa olevia ominaisuuksia sen tuotantolähteen perusteella.
Koska vihreä ja harmaa sähkö sekoittuvat, markkinoille on syntynyt erilaisia mekanismeja tukemaan vihreää siirtymää ja yritysten mahdollisuuksia ostaa vihreää sähköä. Yritykset voivat esimerkiksi solmia pitkäaikaisia sähkönhankintasopimuksia (”power purchase agreement” tai ”PPA-sopimus”) tuuli- tai aurinkosähkön hankkimiseksi. Yritykset voivat myös hankkia vihreän sähkön alkuperätakuita joko erillisinä tuotteina, tai vaihtamalla nimellisesti harmaan sähkön vihreään sähköön, minkä yhteydessä ne maksua vastaan saavat alkuperätakuun. Tällaisia sopimuksia, joilla ei hankitakaan sähköä vaan maksetaan sähkön vihreydestä alkuperätakuun muodossa, kutsutaan ”virtuaalisiksi” PPA-sopimuksiksi, ”VPPA-sopimuksiksi”.
Koska vanhanaikaiset IFRS-tilinpäätösstandardit* eivät taivu tällaisten luonnosta riippuvaan sähköön sidottujen sopimusten käsittelyyn, IASB on reagoinut nopeasti julkaisten viime vuoden lopulla muutoksia IFRS 9 Rahoitusinstrumentit -standardiin, sekä lisäten liitetietovaatimuksia tällaisista järjestelyistä IFRS 7 Rahoitusinstrumentit: tilinpäätöksessä esitettävät tiedot -standardiin. Muutoksia on sovellettava 1.1.2026 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla. Niitä saa soveltaa jo tätä ennen, kunhan EU on muutokset hyväksynyt.
Muutokset koskevat tosiaan ainoastaan sellaisia sopimuksia, joissa yritys altistuu tuotetun sähkön määrän vaihtelulle sen vuoksi, että sähkö tuotetaan luonnonoloista riippuvaisella tavalla. On myös huomioitavaa, että standardimuutokset eivät käsittele alkuperätakuita tai muita ympäristöhyötyjä, vaan pelkästään sopimusten luonnosta riippuvaisen sähkökomponentin taloudellista raportointia.
Miksi muutoksia tarvitaan IFRS 9 -standardiin?
Esimerkiksi sähkönostosopimus on standardin perusperiaatteiden mukaan yhtiön omaan käyttöön – ja näin ollen yhtiö välttää IFRS 9 -standardin mukaisen käsittelyn, kuten käypään arvoon arvostamisen – lähtökohtaisesti vain, jos hyödykettä, kuten sähköä, ostetaan yrityksen omiin tarpeisiin eikä sitä osteta ja lyhyellä aikavälillä myydä eteenpäin, eli ”treidata”. Kuitenkin, silloin kun sähkön tuotanto riippuu luonnonolosuhteista – eli tuotantomääriä ei voi hallita – ja koska sähköä ei voi varastoida, on yritysten joissain tilanteissa välttämätöntä myydä PPA-sopimuksella hankittua sähköä eteenpäin, vaikka sopimus olisikin tehty vain omia käyttötarpeita ajatellen. Mitä muutakaan tehdä silloin, jos tuuleekin odotettua enemmän, tai auringonpaiste ei lakkaakaan (tätä varmasti kaikki toivomme näin kesän kynnyksellä)?
Myös suojauslaskennan soveltaminen tällaisiin sopimuksiin on osoittautunut haasteelliseksi nykyisten sääntöjen puitteissa, koska sähköntuotantomääriä ei voida tarkasti ennustaa – ja juuri ennustettavuus on suojauslaskennan peruslähtökohta. Käytännön näkökulmasta katsottuna on kuitenkin selvää, että sähkön osto- tai myyntisopimukset, joiden määrä vastaa todellista tuotantoa, toimivat erinomaisina suojina. Hännän ei tule heiluttaa koiraa – erityisesti silloin, kun puhutaan kestävästä kehityksestä. Se, miten IASB on tarkemmin tarttunut näiden haasteiden ratkaisemiseen ja pyrkinyt helpottamaan suojauslaskennan soveltamista, ansaitsee oman kirjoituksensa.
Milloin luonnosta riippuvaiset sähkösopimukset on tehty omaan käyttöön?
IASB:n lisäämä ohjeistus IFRS 9 -standardiin auttaa arvioimaan, milloin luonnonolosuhteista riippuvaiseen sähköön viittaavat sopimukset täyttävät ”oman käytön” kriteerit. Ohjeistusta tulee soveltaa, jos:
- sopimus velvoittaa ostamaan ja vastaanottamaan sähköä sen tuotantohetkellä, jolloin yritys voi altistua tarpeettoman sähkön ostoriskille, ja
- markkinarakenteen vuoksi käyttämätön sähkö on myytävä tietyssä ajassa, eikä yrityksellä ole käytännössä mahdollisuutta välttää tätä.
Tällainen sopimus katsotaan tehdyn oman käytön tarpeisiin, jos yritys on ollut ja odottaa olevansa netto-ostaja koko sopimuskauden ajan. Netto-ostajalla tarkoitetaan yritystä, joka ostaa enemmän sähköä kuin myy käyttämättömänä samassa markkinassa.
Arvioidessaan, onko yritys netto-ostaja, sen tulee ottaa huomioon kohtuullisin kustannuksin saatavilla oleva sekä todennettavissa olevat tiedot yrityksen sähkökaupoista kohtuulliselta ajanjaksolta, joka ei saa ylittää 12 kuukautta.
Lopuksi
Muutokset varmasti tulevat helpottamaan tällaisten sopimusten käsittelyä IFRS-tilinpäätösstandardien alla. En ole kuullut yhdestäkään yhtiöstä, joka huvikseen arvostaisi PPA-sopimuksia käypään arvoon ottaen pahimmillaan kymmenien vuosien volatiliteetin tuloslaskelmaan. Muutokset sisältävät kuitenkin monimutkaisia yksityiskohtia, ja niiden soveltumisala ja vaikutukset eri sopimustyyppeihin on syytä arvioida huolellisesti. Me PwC:llä sparrailemme mielellämme kanssasi!
*Sisältää IFRS®-tilinpäätösstandardit, mukaan lukien IAS®-standardit, IFRIC®-tulkinnat ja SIC®-tulkinnat
